HYVÄ VIEHEKALASTUKSEN HARRASTAJA !


SUOMENLAHDEN UISTELIJAT RY on perustettu v. 1988. Seuran perustamisen tarkoituksena oli aikaansaada järjestö, joka poliittisista tahoista riippumattomana pystyisi ajamaan viehekalastajien etuja. Olemme 310 jäsenellä tänä päivänä suurin viehekalastus-seura Pohjoismaissa. Seuramme on toiminnallaan ollut monella tavalla edelläkävijä. Suomenlahden Uistelijat olivat näyttävästi mukana hyväksyttäessä nykyinen viehekalastuslaki.

Jäsenemme ovat aktiivisia viehekalastuksen harrastajia, jotka pyrkivät toiminnallaan edesauttamaan kalastuksen eettisten sääntöjen noudattamista sekä omalta osaltaan toimimaan kalakantojen säilymisen ja elpymisen puolesta. Seura on vuosia osallistunut uhanalaisen meritaimenen elvyttämiseen istutuksilla Helsingin merialueella.

Seuramme toiminta perustuu avoimeen kalastusharrastuksen kehittämiseen ja monipuolisiin tapahtumiin. Järjestämme jäsenillemme kalamiesiltoja, harrastukseemme liittyvää koulutusta sekä kalastustapahtumia. Perinteeksi on muodostunut vuosittain Helsingin Kaivopuistossa järjestettävä Helsinki Trolling Contest-lohenuistelukilpailu kalamarkkinoineen. Nuoria kalamiehiäkään ei ole unohdettu, vaan nuorisojäsenemme saavat erityistä huomiota omine tapahtumineen.

Suomenlahden Uistelijoilla on talkoovoimin ylläpidetty tukikohta saaressa Itä-Helsingin edustalla, josta hyvät kalavedet alkavat heti saaren rannoista. Loistava sijainti lähellä rantaa, mutta ulkomeren ääressä yöpymis- ja saunomismahdollisuuksineen tarjoaa ainutlaatuisen tilaisuuden useammankin päivän kalareissuille myös ulkopaikkakuntalaisille. Saari on erinomainen paikka yhdessäoloon koko perheelle merellisessä ympäristössä. Nykyaikaiseen venekalustoon hyvin soveltuvat laiturit molemmin puolin saarta takaavat turvallisen ja helpon rantautumisen.

Seuramme henkeen kuuluu avoimuus. Konkarit opastavat vähemmän harrastaneita kalastuksen saloihin.

Kaikki vapakalastuksen harrastajat ovat tervetulleita seuramme jäseniksi. Jäsenyyttä voit hakea klikkaamalla Jäseneksi otsikkoa.